Jääkaappi on keittiön sydän

Vitsi mikä päivä. Tai oikeastaan vitsi mitkä pari päivää. Niska on lakossa, tahtoo särkeä päätä melkein jatkuvalla syötöllä. Onkohan minulla taipumusta migreeniin? Veikkaisin että on. Liian vähillä unilla mennään; Violan hampaiden puhkeaminen siis jatkuu. Eilen neiti nukahti puolenyön jälkeen, vaikka käytössä oli lääke ja parhaat konstit mitä tiesimme. Koko illan Viola oli nimittäin nukahtanut ja herännyt, nukahtanut ja herännyt. Lopulta olimme kaikki Viola mukaan lukien niin poikki koko touhusta, että kärräsimme Violan meidän väliimme sänkyyn, johon hän sillä kertaa yllättäen ilman erikoiskonsteja nukahti vatsalleen kuolavanat tutinpielistä valuen.

Niin vähän unta ja kamalasti tekemistä. Viola vaatii päiväsaikaankin normaalia enemmän huomiota ja minä en ehtinyt tänään mm. tiskaamaan ollenkaan, ennen kuin Emile tuli töistä normaalisti hieman ennen kuutta ja katsoi pikkuneidin perään, jotta sain vihdoin tehtyä kriittisimmissä vaiheissa olevia kotitöitä.

Muutamaa minuuttia ennen kello kahtatoista päivällä ovikello soi. Menin ovelle, jossa mies kertoi tuovansa meille uuden jääkaapin. Oujee! Mies katsoi rappujamme, jotka ovat kapeahkot ja tekevät yläpäässä mukavan 90 asteen mutkan. Hänen kasvoiltaan paistoi epävarmuus ja hän avasi suunsa: En tiedä mahtuuko jääkaappi tästä... Nyt puolestani minun kasvoni kävivät hätäisen ilmekierroksen, itkeäkö vai nauraa. Kerroimme kyllä ostaessa minkälaiset portaat meillä on, vastasin miehelle. Niin ne siellä kaupassa aina sanoo, että kaikki käy. Mutta yritetään nyt kuitenkin. En ole varma saadaanko se sisään tai jos saadaan, niin on mahdollista että jääkaappiin tulee muutamia naarmuja tai kolhuja, mies vastasi. Olin ymmälläni, mitä siinä tilanteessa voi sanoa? Että joo ei se mitään, naarmuttakaa vaan upouutta jääkaappia vai että antaa olla, vaihdetaan sitten pienempään?

Kohta mies ähisi rappusissa työkaverinsa kanssa. Mutkan kohdalla alkoi kovanlaatuinen selitys. Nyt työnnä, käännä, nosta, kaapin yläpäätä sihtaava mies huuteli sille, joka kannatteli koko jääkaapin painoa harteillaan. Mutta vaikka kannatteleva mies oli pienempikokoisempi, näppärästi hän teki työkaverinsa ohjeiden mukaan ja kaappi kääntyi ja raapaisi hieman seinää. Seinään tuli melkein näkymätön monttu, mutta jääkaappi pysyi naarmuitta.

Sain lopulta hengitettyä kun miehet olivat saaneet kaapin ylätasanteelle saakka. Kerroin kaapin alapäätä säätelevälle miehelle, että olin pelännyt että hän kaatuu portaissa ja hyvä kun sain henkeä. En minä koskaan kaadu, mies hymyili takaisin ja pyysi allekirjoituksen tavaranluovutuspaperiin.

Miehet poistuivat ja vasta silloin Viola tajusi Muumien katselun lomassa, että jotain muutosta oli tapahtunut. Viola näki jääkaapin ja alkoi itkeä. Otin Violan syliin ja menimme yhdessä tutkimaan jääkaappia. Äidin sylistä jääkaappia pystyi tutkimaan, mutta ei itsekseen; yksin uuden massiivisen kodinkoneen vieressä tuli itku.

Kun Emile tuli kotiin lounaalle (oikeammin hän tuli tänään lounaalle nähdäkseen uuden jääkaapin), hän ensimmäiseksi naurahti jääkaappia katsoessaan. Ei se näin isolta kaupassa näyttänyt, hän sai sanotuksi. Ei niin, myönsin minäkin. Mutta ei se mitään, hyvä kun mahtui portaista. Ja katso, meidän uusi pakastin on melkein saman kokoinen kuin entinen jääkaappi, osoitin kahta kaappia yhtä aikaa Emilelle. Ja Emile keksi vielä ainakin kolme muuta hyvää juttua uudesta jääkaapista. Päivittelimme yhdessä uutta jääkaappia: simppeli, mutta tilava, pieniruokainen sähkön suhteen ja kaikin puolin juuri sellainen jääkaappi jonka tarvitsimmekin.

Jääkaapin tuli seisoa paikoillaan neljä tuntia ennen päälle kytkemistä joidenkin jäähdytysnesteiden tasaantumisen vuoksi, jotka olivat kuljetuksen aikana hytkyneet pikku-rekan kyydissä. Odottelun lomassa oli hyvää aikaa putsata uusi jääkaappi läpikotaisin. Se haisi uudelta, ei siis kovin ruokahalua herättävältä.

Viola jelppi kaapin putsaamisessa. Hän koetti sulkea pakkasen ovea kun kyykin oven välissä rätti kourassa. Kun taas puhdistelin jääkaappia, Viola kulutti aikaansa koettaakseen avata pakkasen ovea. Toimittiin siis aivan normaalissa äiti-tytär-symbioosissa ja saatiin tällä menetelmällä kaappi hyväntuoksuiseksi kymmenessä minuutissa.

Viideltä ryömin kytkemään töpselin seinään. Jääkaappi vastasi tyytyväisellä hurinalla eleeseeni ja aloitti kylmentymään ilman mukinoita. Kun Emile tuli töistä, lähdimme pikaisten kotitöiden suorittamisen jälkeen kauppaan. Pakasteita ei voisi vielä ostaa, sillä pakkasen kylmentymisessä menee noin 16 tuntia. Kun saavuimme kaupasta ja viimeisen illan Sinterklaas-ostoksilta (jotka minä olin unohtanut tänäkin vuonna täysin), avasin ensimmäisenä jääkaapin oven: viileä.

Tavarat uuteen jääkaappiin niin kauppakassista kuin vanhasta jääkaapistakin. Mahtui loistavasti ja tilaa jäi vielä reilusti ylikin - täydellistä.

Sitten aloitin kokkaamaan. Koska ilta oli venynyt, päätin pyöräyttää pikaiset pastat kattilassa ja koska minulla oli vaikeuksia löytää googlella kunnon reseptiä ruokaan aglio, olio ja peperoncino, ajattelin nyt jakaa oman versioni kyseisestä italialaisesta superhelposta ja maittavasta annoksesta.

Aglio, olio & peperone

Aglio - valkosipuli, olio - oliiviöljy ja peperone - paprika, eli siis Tarja-versio muuten tulisesta aidosta peperoncino (chilipaprika) reseptistä.

Tarvitset:

Spaghettia
Purkki grillattua paprikaa (löytyy kaupassa yleensä pestojen sun muiden vierestä)
Oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä

1. Laita pastalle vettä kiehumaan. Heitä spaghetit kiehuvaan veteen.
2. Aloita samantien valmistamaan kastiketta: Laita tilkka oliiviöljyä paistinpannulle ja pyöritä pilkotut valkosipulit pannulla sopivan kellertäviksi. Lisää pannulle koko paprika-purkin sisältö öljyineen päivineen. Hämmennä hieman.
3. Valuta pasta ja kaada valkosipuli-öljy-paprika-sekoite pastan päälle ja sekoita kattilassa kaikki vielä ympäri.

Jos käytät omagrillaamia paprikoita tai muuta, öljyä tarvitset noin reilut puoli desiä.

Jälkkäriksi pistelimme napoihimme kaupan valmis-vanilja-vanukkaan vadelmasoossilla. Oli aika hyvää. Kun menin hakemaan koko ahtamisen jälkeen kahvia pannusta kuppiin, avasin vanhan jääkaapin oven etsien maitoa. Ai niin, meillä on uusi jääkaappi, muistin ilokseni. Hyväänkin pitää tottua.