haluan kertoa olevani yksi tuhansista suomalaisista, jotka ärsyyntyivät Ylen ylireagointiin Kimmo Wilskan tapauksessa. Todennäköisesti myös Ylen johtoa ärsyttää oma hätäinen reaktionsa, joten onnittelut epäonnistuneesta aivoriihestä ja taas yhdestä naulasta Ylen konservatiiviseen arkkuun.
Arvostan Kimmo Wilskan tapaista tyyliä laittaa itsensä likoon ja herätellä katsojia tonttulakkeineen ja tyhjine olutpulloineen. Wilskan tempaus oli kieltämättä yllättävä, mutta kuten käy ilmi, valtaosa katsojista ymmärsi tempauksen olevan ennen kaikkea hauska, persoonallinen ja sydämellinen.
Kehoittaisin Ylen ylipalkattua johtoa miettimään seuraavia kysymyksiä:
1) Milloin aiemmin on kukaan ihminen saanut potkut siitä hyvästä, että on onnistunut saamaan valtaosan katsojista nauramaan?
2) Miksi alkoholiongelmainen työntekijä saa varoituksen ja ohjauksen hoitoon, mutta tyhjällä pullolla sekunnin mittaisen komediahetken pitänyt mies saa potkut?
3) Onko nauru kielletty reaktio uutisia katsellessa?
4) Onko Wilskan superlyhyt komediapätkä pahellisempaa katsottavaa kuin uutisten perustarjonta akselilla sota-terrorismi-väkivalta-
5) Kuka johtoportaassa ei edes ymmärrä sitä, että Youtuben sensurointiyrityksellä on toivottua päinvastaiset seuraukset?
Näin joskus muutama vuosi sitten Hollannin "konservatiivisella" tv-kanavalla säämiehen, joka oli kesken talven lisäillyt mielin määrin auringon symboleita pitkin sääkarttaa. "Oikeasti aurinko ei paista, mutta toivottavasti tulitte kuitenkin paremmalle mielelle", hän sanoi säätä selittäessään. Tämän jälkeen olen aina toivonut näkeväni kyseisen meteorologin ennustukset.
(Tämän palautteen lähetin eilen Ylen palateboksiin ja toivon myös monen muun kirjoittavan postia Ylelle.)
2 ihanan ihmisen jättämää kommenttia:
Piti oiken kaivaa youtubesta esille, että tiedän mistä lehdet/blogit kirjoittaa. Tässä Wilskan vastine YLE X Aamu 14.10. http://www.youtube.com/watch?v=-yQ9wOlQvxU&feature=related
Antaa hieman lisää syvyyttä asiaan.
hyvä palaute yle:lle! :)
Lähetä kommentti