Yhteenveto Teksasista

Kotona Delftissä ollaan taas. Saavuimme eilen aamulla pitkän matkan jälkeen sateiseen ja kylmään Hollantiin, mutta säästä huolimatta olin silti aivan fiilareissa kotiinpaluusta. Viimeisinä päivinä Teksasissa yövyimme Dallasin keskustassa todella kauniissa ranskalaistyyppisessä hotellissa. Hotelli oli ihana, samoin henkilökunta. Laukkumme huoneeseen tuonut vanhemman portieerin ääni, tyyli, hieman ulkonäkökin muistutti minua Bill Clintonista. Kaikki kyseisen hotellin portieerit olivat muutenkin aika vanhemmanpuoleista, joka yllätti minut ja minun teki mieli auttaa Billiä, joka tärisevin käsin nosteli matkatavaroitamme. En kuitenkaan kehdannut, sillä työtään hän teki, joten korvasimme passaamisen hyvällä tipillä, niin kuin asiaan kuuluu.

Dallasin keskustassa kävimme ensin John F. Kennedyn historiikkia läpi. Kävimme paikalla, jossa hänet salamurhattiin. Tutkimme hänelle tehtyjä patsaita ja kunnianosoituksia, juttelimme Kennedyn museon edessä olevien salaliittoteoreetikkojen kanssa, jotka pitivät vaihtoehtoista showta aivan ilmaiseksi asiasta kiinnostuneille. Salaliittoteoreetikkojen jutut olivat niin mielenkiintoisia, että lopulta jätimme koko virallisen tarinan kertovan museon välistä ja ostin vaihtoehtoisen lehden kymmenellä dollarilla teoreetikoilta (halvemmalla kuin museon sisäänpääsylipun hinta yhdeltä henkilöltä). Paikalla oli eräskin miekkonen, joka oli ollut kertomansa mukaan yksi tutkijoista Kennedyn salamurhatapauksessa. Sen vuoksi häneltä löytyi ennenjulkaisematonta materiaalia, kuten aitoja valokuvia Kennedyn ruuminavauksesta (yack, mutta kuvat kyllä kääntävät virallisen tarinan päälaelleen). Jutustelut olivat mielenkiintoisia ja vaikka emme itse museossa käyneetkään, tämä oli juuri sitä mitä olinkin lähtenyt hakemaan paikalta.

Saavuimme Dallasin keskustaan lauantaina aamulla ja tämä päivä oli siitä sopiva, että Emile huomasi netistä, että kaupungissa olisi samana iltana joulun avajaiset. Hotellimme oli hyvällä sijainnilla, joten tapahtumaan ei ollut pitkä matka ja koska pääsimme todistamaan amerikkalaista joulun avausta, meitä ei enää niin kauheasti harmittanut Sinterklaasin Hollantiin saapumisen missaaminen tänä vuonna. Amerikkalainen joulun avaus oli kiva nähdä: paljon valoja, paljon lapsia, paikallisia herkkuja, joululauluja ja sen sellaista. Viola erityisesti oli aivan innoissaan ja hän aivan itse yritti hakea kontaktia paikallisiin lapsiin (josta olin todella positiivisesti yllättynyt, sillä Viola on useimmiten melko varautunut isojen lapsijoukkojen keskellä).

Sunnuntaina vietimme päivän Dallasin akvaariossa, joka ulospäin näytti pieneltä kopperolta, mutta jonka sisusta oli täysi yllätys ja hyvä sellainen. Tämä on paikka, jota voin suositella jokaiselle Dallasiin menijälle. Akvaariosta nimittäin löytyi kaikkea muutakin kuin kaloja. Ensin kävelimme sademetsän läpi, jossa näimme paljon eksoottisia lintuja, apinoita, muurahaiskarhunkin. Terraarioissa näimme myrkkysammakoita, hämähäkkejä, käärmeitä ja jopa lepakoita. Alemmalla tasolla oli saukkoja, pingviinejä, leopardi, alligaattoreita ja krokotiileja ja aivan alakerrassa oli itse akvaario, josta löytyi erilaisia eksoottisia kaloja, mutta myös iso akvaario, jossa seurasimme vasarahaiden, sahahaiden, riuttahaiden, merikilpikonnan, rauskujen, piraijoiden ja muiden merenelävien menoa isossa tunnelissa. Toisessa isossa akvaariossa uiskenteli manaatti, pienempiä kilpikonnia ja muita harmittomia isoja kaloja. Viola rakastui tunneliakvaarioon niin perinpohjaisesti, että vietimme tunnelissa ainakin 45 minuuttia ihastellen haiden menoa. Satuimme sinne vielä niin sopivalla hetkellä, että pääsimme todistamaan ruokinta-aikaa, kun altaaseen viskeltiin kalanpuolikkaita, simpukoita ja pieniä mustekaloja. Akvaariosta jäi kaikenkaikkiaan varmaankin koko matkan parhaimmat muistot.

Mutta nyt muihin matkaan liittyviin juttuihin. Tein itselleni listan kysymyksiä matkasta, joihin ajattelin vastata blogissa ihan vain muistoksi meille itsellemme ja selvennykseksi muille, jotka seurasivat matkapostauksia.

Minkälainen sää oli Addisonissa ja Dallasissa marraskuussa?

Yllättävää kyllä, vaikka Addisonin ja Dallasin välimatka on vain noin 25km, sää oli yllättävän erilainen keskustan ulkopuolella Addisonissa. Aamuisin oli kylmä, niin kylmä, että vilu tuli ulkona jopa takki päällä. Asteita taisi olla yön aikana noin 5c. Päivisin lämpötila kuitenkin kohosi melkein joka päivä sellaisiin lukemiin, että t-paitasillaan pärjäsi hyvin, mutta pitkät hihat olivat silti ihan hyvä juttu. Dallasin keskustassa puolestaan oli huomattavasti lämpimämpi ympäri vuorokauden. Päivisin ilma tuntui jopa melkein trooppiselta.

Mikä yllätti positiivisesti?

Jotkin asiat olivat asteen ainakin Hollantia halvempia, kuten lelut ja vaatteet. Tämänpä vuoksi saimme tehtyä valtaosan jouluostoksista Teksasissa.

Muita ihania ylläreitä oli hotellin lämmitetty ulkouima-allas, Addisonin pikkuruinen, idyllinen keskusta ja suhteellisen hyvät kävelymahdollisuudet.

Mikä yllätti negatiivisesti?

-Pääasiassa hintataso. Aiempiin matkoihin verrattuna olin todella yllättynyt joidenkin asioiden hintavuudesta. Hotellihuone maksoi perus 200 dollaria yöltä, mutta tähän hintaan ei sisältynyt aamiaista, josta piti pulittaa erikseen 13-16 dollaria per henkilö joka aamu, jolloin sitä halusi syödä. Söimme aamupalan hotellilla noin joka toinen päivä. Aamiaistarjonta oli monipuolista ja maukasta, mutta hinta oli mielestäni silti aika suolainen. Kalliilta vaikuttivat myös Starbucksin perusvoileivät, joista pulitin lähes seitsemän dollaria per leipä. Hintaa leivissä ei mainittu lainkaan tiskillä, enkä ajatellut niiden olevan niiiin kalliita, mutta kassalla leuka putosi melkein maahan, mutta maksoin mukisematta kahdesta perusvoileivästä sen 12,80$ (+ verot) ja olin ostamatta leipiä Starbucksista tämän jälkeen. Muutenkaan en ole Starbucks-fani, vaan oikeammin minua jopa hieman ärsyttää se kuinka joissain paikoissa ei yksinkertaisesti tunnu olevan muuta tarjontaa kuin aina sama jättiläismäinen Starbucks.

-Dallasin keskusta. En oikein tiennyt mitä odotin Dallasin keskustalta, mutta olin kuitenkin hieman pettynyt todellisuuteen. Kun lähdimme ensimmäisenä aamuna kävelylle, ihmettelin aluksi miksi keskustassa oli niin hiljaista. Olimme miljoonakaupungin ytimessä ja hyvässä osassa kaupunkia, mutta emme nähneet jalkaisin ketään muita liikkeellä. Autojakin meni vain harvakseltaan. Olimme ehtineet kävellä ensimmäiseen isoon risteykseen, kun joku alkoi heittää meitä pelipoleteilla jostain yläilmoista. Poletit kimposivat katuun kovaa vauhtia ja riuhtaisin Violan rattaiden kuomun paikoilleen ja kipitimme risteyksestä vauhdilla pois. Poletit seurasivat meitä niin pitkälle kun niitä viskovan dillen hauis antoi periksi. Onneksi yksikään ei kuitenkaan osunut meihin, mutta tämän jälkeen minua kieltämättä pelotti liikkua keskustassa. Emme nähneet ihmisiä kävelemässä muutenkaan sen kummemmin, turistinähtävyyksiä ja joulun avausta lukuunottamatta.

Mikä yllätti muuten vain?

-Alueen kaupallisuus. Erityisesti Addisonin keskustan ulkopuolinen alue oli yksi kauppojen keskittymä ja välillä tuli sellainen olo kuin ihmisillä ei olisi siellä muuta tekemistä kuin käydä ostoksilla ja syömässä päivät pitkät. Yllätti myös se, että ihmiset tekivät jättiostoksia kaupoissa ja käyttivät ruokakuponkeja ostosten maksuun - jotenkin luulisi, että tiukalla budjetilla sitä osaisi karsia ostoksiaan vähän enemmän, mutta mistäpä minä olen näitä asioita arvioimaan kun en tiedä taustoja sen paremmin. Tätä kuitenkin näin kassajonoissa sen verran, että se pisti minut pohtimaan asiaa.

-Heikkokuntoiset, työskentelevät vanhukset. Tämä myös pisti silmääni, sillä Bill Clinton-portieerin lisäksi meitä palveli myös muutama muu vanhempi ihminen, joka selvästi olisi kaivannut hyvälle eläkkeelle aikoja sitten. Eräskin kaupan kassalla työskentelevä nainen arvioni mukaan kärsi Parkinsonin taudista tai muusta neurologisesta sairaudesta, sillä kädet vispasivat niin, että hänellä oli tavaroiden pakkaamisen ja rahan käsittelyn kanssa ongelmia. Tällaiset tilanteet olivat minulle todella omituisia ja hieman vaivaavia, sillä minusta tuntui pahalta passuuttaa niin huonokuntoisia ihmisiä, vaikka kuinka asian yritti perustella sillä, että työtäänhän he vain tekivät. Sinänsä amerikkalaisen systeemin "tuntien" tämä ei kuitenkaan ollut kauhean odottamatonta.

Mikä oli odotusten mukaista?

Yritin lähteä matkaan ilman sen suurempia ennakko-odotuksia, mutta oletuksieni mukaisesti monet asiat olivat suurempaa Teksasissa. Ensimmäinen hotelli oli isoin, jossa olen eläessäni ollut. Käytävät olivat pitkiä, hissejä oli kuusi kappaletta vierekkäin, kerroksia joku 16-17. Ruokaa oli aina lautasella liikaa, ellei sitä hakenut buffetista. Addison ainakin oli muutenkin hieman ehkä pröystäilevä, teksasilaiselle tyylilleen uskollisena.

Lähes kaikenlainen ruoka oli hyvää. Kävimme syömässä niin meksikolaista, amerikkalaista kuin italialaistakin kymmenen päivän aikana. Mutta ruoan hyvyyttä kompensoi vesi, joka oli pahaa. Niin raana- kuin pullovesikin maistui käsitellyltä ja oli minusta aika inhaa. Veden ei kuulu maistua.

Paras aktiviteetti?

Ensimmäisellä hotellilla kävimme Violan kanssa uimassa, joka oli meistä molemmista parasta ajanvietettä sillä välin kun Emile hihhuloi luennoilla. Toisen hotellin läheisyydessä parasta oli aiemmin mainittu akvaario.

Kotimatka meni hyvin. Lensimme Houstonin kautta Amsterdamiin ja minua jännitti vain ensimmäisen lennon aikana kun kone tuntui hakevan tasapainoa koko laskeutumisen ajan. Kotimaahan saavuttaessa parasta oli se, että Emilen sisko tuli hakemaan meitä aamutuimaan lentokentältä ja säästyimme täysin junailusta ruuhka-aikana siskon avuliaisuuden vuoksi.